29.6.2007

Nonii. Ei ollakkaa Lukan kaa aikoohin reenattu. Ohjaaja sairastu keuhkokuumeeseen, joten koiruuskin oli pakotetulla levolla. Mutta nyt taas ollaha ruoruus.

Eli meilloli reenit tuola Ojalankyläntiellä, kaiketi se kuuluu Tampereeseen. Ja Lukalla oli pitkästä aikaa pitkä etsintä. Alue oli mukavaa ryteikköä, ja tietysti oli korkiaa ja syvää vuoron perään.

Me lähärettihin kiertämähän aluetta niin, että korkein kohta jäi alueen sisä puolelle ts. hajut valuu alas, joten rinteitten alapuolta on hyvä lähtiä kiertähän. Lisäksi suunnittelin, jotta mennähän sitä puolta alueesta, jossa toisella puollella (alueen ulkopuolella) on kosteikko ja toisella puolella taas se isooo kallio. (vesi vetää hajut itteensä, ja hajut kulukeentuu ylhäältä alas ((kait)))

Mut tää osoittautu oikeen hyväksi ratkaasuksi. Ei meirän tarvinnu rämpiä kauakaa siellä mettäs, ku just tuo kohta (toisella puollella (alueen ulkopuolella) on kosteikko ja toisella puolella taas se isooo kallio) tuli, niin Luka lähti kauhiaa kyytiä jyrkkää rinnettä ylös, ja oli hetken näkymättömissä. Ku minä vielä pohoriin, jotta pitääkö mun ny lähtiä tuota iesuksen rinnettä kipuamaan ylös, niin Lukan pää näkyi sielät huipulta, sen näköösenä että tuutkö sä sieltä vai et. No minä lähärin kapuamahan rinnettä ylös, ja sieltä löytyi kuin löytyiki meirän eksynehet. Täytyy sanoa, et Lukalla on torella huippu hyvä nenukka =o) ja kaiken lisäksi se ei oo mikää tyhymä hurtta. Se ei lähteny tulemahan sitä rinnettä alas, mulle kertomaan, et on teheny löyrön, vaan se ilmaisi kyllä mut sieltä huipulta, säästi näin turhaa voimien käyttöä.

Olen kyllä tyytyväinen koiraan, hyvä Luka!